maanantai 24. helmikuuta 2014
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
65.
Jes, kisat ohi ja viel parempi fiilis!
Poni oli super! Kotona lähtö oli epämääränen, jätimpä karsinan oven raolleen nii poni päätti kipasta kaverin luokse. Mutta koppiin meni hyvin, oltiin hieman ajoissa paikalla, parempi niin.
Olin ekassa verkkaryhmässä molemmissa luokissa, ja ekassa luokassa lähdettiin toisena ja toisessa luokassa ekana.
Päästiin maneesiin verkkaamaan, yritin ponia eteen-alas rennoks, ja vaihteeks poni hösötti pää taivaissa etiä päi, satiin kumminki pari onnistunutta rauhallista pätkää, otin laukka voltin, poni oli rauhallinen, ja toisen nii hieman kuumu siinä, otin ekan verkkahypyn meni superisti ja toisen melkein heti. Sen jälkee ravasin eteen-alas ja kävelin, vaihdettiin suuntaa, ravailin kaikessa rauhassa, laukkoja pari nostoo ja verkkahypyt meni iha ok, ei mikään super mut ihan siedettäviä. Jäätiin maneesiin valmistautumaan, L päätti että minäkin lähden kun muutkin, ensimmäinen lähtijä sai lähtömerkin, nooh se rata päätty kakkoselle, ja ratsukko vaihtu, otin laukkapätkän ja raville, tervehdin, lähtömerkin jälkee poni lähti! Rata meni tosin hyvin, lyhyet ja ytimekkäät uusintatiet, ajalla oltais voitettu, mutta otettiin viimenen pysty alas, kyllä vähän harmitti, mutta sijalle 3. tuo aika riitti!
Palkintojen jaossa poni ei halunnu seistä ollenkaan, hyppi, keuli ja hyöri. Kunniakierrokselle lähdettiin poni lapasessa, mutta missä lapanen? :)
Ja seuraava luokka eli 75cm, verkka meni tosi nopsaa, pari hyppyy molempiin suuntiin, okseri-lankulle tuli pari jättiloikkaa, ei pahempaa. Lähdettiin siis ekana, rauhallinen poni ja kaikki hyvin! Puhas perusrata, jes! Uusinnan sarjalle tuli hieman mutkikastie en saanut tarpeeks ajoissa suoristettuu nii nappastiin a-osa alas. Mut supertyytyväinen oon!!
Lähdin sitten yksin purkamaan ponia pois, satulan siis. Ja menin kentälle kävelyttämään. Ninkan radan jälkeen lähdettiin, ja uskomatonta L meni lähettämällä koppiin! Tätä ei ois voinu uskoo vuos sitten. :D
Kotona sitten otettiin konit ulos kopista, lähin heti vaihtaa Laralle toisen loimen, kun fleecet oli iha läpimärkiä. Linimentit jalkoihin ja karsinan siivous, toin vielä Ferrolle ja Laralle reilusti heinää sisälle.
Poni oli super! Kotona lähtö oli epämääränen, jätimpä karsinan oven raolleen nii poni päätti kipasta kaverin luokse. Mutta koppiin meni hyvin, oltiin hieman ajoissa paikalla, parempi niin.
Olin ekassa verkkaryhmässä molemmissa luokissa, ja ekassa luokassa lähdettiin toisena ja toisessa luokassa ekana.
Päästiin maneesiin verkkaamaan, yritin ponia eteen-alas rennoks, ja vaihteeks poni hösötti pää taivaissa etiä päi, satiin kumminki pari onnistunutta rauhallista pätkää, otin laukka voltin, poni oli rauhallinen, ja toisen nii hieman kuumu siinä, otin ekan verkkahypyn meni superisti ja toisen melkein heti. Sen jälkee ravasin eteen-alas ja kävelin, vaihdettiin suuntaa, ravailin kaikessa rauhassa, laukkoja pari nostoo ja verkkahypyt meni iha ok, ei mikään super mut ihan siedettäviä. Jäätiin maneesiin valmistautumaan, L päätti että minäkin lähden kun muutkin, ensimmäinen lähtijä sai lähtömerkin, nooh se rata päätty kakkoselle, ja ratsukko vaihtu, otin laukkapätkän ja raville, tervehdin, lähtömerkin jälkee poni lähti! Rata meni tosin hyvin, lyhyet ja ytimekkäät uusintatiet, ajalla oltais voitettu, mutta otettiin viimenen pysty alas, kyllä vähän harmitti, mutta sijalle 3. tuo aika riitti!
Palkintojen jaossa poni ei halunnu seistä ollenkaan, hyppi, keuli ja hyöri. Kunniakierrokselle lähdettiin poni lapasessa, mutta missä lapanen? :)

Lähdin sitten yksin purkamaan ponia pois, satulan siis. Ja menin kentälle kävelyttämään. Ninkan radan jälkeen lähdettiin, ja uskomatonta L meni lähettämällä koppiin! Tätä ei ois voinu uskoo vuos sitten. :D
Kotona sitten otettiin konit ulos kopista, lähin heti vaihtaa Laralle toisen loimen, kun fleecet oli iha läpimärkiä. Linimentit jalkoihin ja karsinan siivous, toin vielä Ferrolle ja Laralle reilusti heinää sisälle.
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
64.
Dodih. Viivi käyny ponnyy ratsastelee pari kertaa, ja oikeesti nyt huomaa et toi poni osaa, muttei haluu! En oo ikinä ennen nähny et se ois menny noin hyvin. Happy ponin omistaja!! (:
Ekalla kerralla Viivi sano et Lara yrittää joka puolelta päästä karkuun tuntumaa, ja nyppii ihan ite kuolainta, vaikka ois tasanen tuntuma. Sitten viikon sillä itte ratsastelin, ja oikeesti se oli ku eri poni, Ninja ja Hennaki sano et mikäs Laralle on tullu ku se noin hyvin menee. Ja nyt viime sunnuntaina Viivi kävi taas ratsastamassa Laraa, nyt se jo rentoutukin hyvin, laukassakin! Lara on vielä aika hidas sisäpohkeelle, kun rentoutuu.
Sain videotaki otettuu. (: Nyt ollaan taas ruvettu maastoilee aika tiheeseen tahtiin, et saatan noi Laran löllyvät lihakseks. Ollaan menty semmosta lenkkiä missä on toooosi paljo ylä-ja alamäki. Ollaan menty ihan käynnillä koko lenkki ja sit pari kertaa päästelty mäkiä laukalla ylös. Pitäs joku päivä tunkee toi kypäräkamera päähän. :D
Eilen Lara leikki sitten taas lasten ponia, Jade ratsasti myös itsenäisesti loppukäynnit, poni oli vähä eri mieltä kävelystä raviaskelia tuli joka väliin. Ne jotka seuraa muo ig.ssä nii siellä on videoki, kun Jassu ravailee Laralla liinassa.
Sitten vähän tulevaisuutta! Tän viikonloppuna lähetään Ninkan kanssa alaspään kisoihi, ja starttaan luokat 60ja75, piti siis mennä se ysikymppis siellä, mutta se vähän jäi, koska ei olla hypätty korkeeta sammaliston kisojen jälkeen, eli yli kahteen kuukauteen.
Ja sitten vielä tulevaisuuttaa Larasta, poniihan ei olla myymässä, ellei pakkoa tule, mutta rinnalle ollaan suunnittelemassa hebosta. Ja sittenkun ponivuodet ohi, niin poni todennäkösesti astuteen ja tulee pikku Lara. :3
Ferrollakin oon nyt aika paljon mennyt, siitäkin pari fotoo! (:
Ekalla kerralla Viivi sano et Lara yrittää joka puolelta päästä karkuun tuntumaa, ja nyppii ihan ite kuolainta, vaikka ois tasanen tuntuma. Sitten viikon sillä itte ratsastelin, ja oikeesti se oli ku eri poni, Ninja ja Hennaki sano et mikäs Laralle on tullu ku se noin hyvin menee. Ja nyt viime sunnuntaina Viivi kävi taas ratsastamassa Laraa, nyt se jo rentoutukin hyvin, laukassakin! Lara on vielä aika hidas sisäpohkeelle, kun rentoutuu.
![]() |
8.2. |
![]() |
8.2. |
![]() |
8.2. |
![]() |
16.2. |
![]() |
16.2. |
![]() |
16.2. |
Eilen Lara leikki sitten taas lasten ponia, Jade ratsasti myös itsenäisesti loppukäynnit, poni oli vähä eri mieltä kävelystä raviaskelia tuli joka väliin. Ne jotka seuraa muo ig.ssä nii siellä on videoki, kun Jassu ravailee Laralla liinassa.
![]() |
Puhelinlaatu 10++ |
Ja sitten vielä tulevaisuuttaa Larasta, poniihan ei olla myymässä, ellei pakkoa tule, mutta rinnalle ollaan suunnittelemassa hebosta. Ja sittenkun ponivuodet ohi, niin poni todennäkösesti astuteen ja tulee pikku Lara. :3
Ferrollakin oon nyt aika paljon mennyt, siitäkin pari fotoo! (:
![]() |
8.2. |
![]() |
8.2. |
![]() |
8.2. |
![]() |
16.2. |
maanantai 3. helmikuuta 2014
63.
Ah! Sponsori tavarat tulivat tänään! En yhtään tiennyt mitä sieltä, tulee taino huovan tiesin, mutten tiennyt et millanen. :D
Mutta joo, sieltä tuli Horse Comfortin harmaa blingbling huopa! Ja sitten HKM Lauria Garrelli housut. :) Otin pari kuvaakin niistä.. :)

Ja sitten vielä muutamia kuulumisia. Oon nyt aika paljo menny tasasella väännelly koulua estepenkillä. L on ollut tosi hyvä, mut sit yks päivä sillä kilahti, nostin laukan ja sit se innostu pukkilaukkaa ympäri kenttää, ei mittää hallintaa, mut ei ne isoi pukkeja ollu, semmosii pomppu loikkia.. noo olin sitä mieltä et sillon taas testauskausi päällä (teki samaa viimetalvena pari päivää) noh nyt on sitte tuota jatkunu, oon ratsastanu laran eteen-alas ja rauhalliseks et pari askelta laukkaa ja rauhotus ettei ees kerenny vetää päätä taivaisii ja lähteny kuskaa, noh se sit rauhottu aikalailla, no oltiin sitte viikonloppuna Lauran valkussa nii, siellä veti korvat luimuu ja pukkas, havahduin siihen et satulaki valahtanu eteen. Tän penkinkaa on aikasemminki ollu ongelmia, mut menny täyttöromaanilla kuriin.. noh nyt ei auta enää tuo romaanikaan, niin nyt meni sitte penkki vaihtoon.. Ainiin! ollaan näillä näkymin menossa 9.2. eli ens su sammalistoon 60-70 ja 80-90 ja sitten alaspäälle 23.2. 75cm ja 90cm. ja meennään jos saadaan satula hommattua. (:
perjantai 10. tammikuuta 2014
62.
Joo hei, en oo jaksanu tehdä tota "ensimmäinen hevonen..." Jutttua. Noh kumminkin vähän kuulumisia ja muuta.
Oltiin kuukausi hyppäämättä -> treenattiin koulukisoihin, joissa oli tarkotus mennä raviohjelma mut sit olin edellisenä päivänä, mehän mennään junnumestaruus eli HeB k.n special! Sitten kisapäivä koitta, olin ihan fiiliksissä et jes poni o menny hyvin kotona ja et saadaan varmaan hyväksytty tulos. Noh menin verkkaamaan poni kulki ja tuntu hyvältä, maneesin verkassa vähän jännittynyt, mut kulki oikeinpäin. Sit startattiin ekana, yksin maneesissa -> katastrofi! Hörinäpylly villiinty ei kulkenu mitenkää päin, arvaa ärsyttikö! Prosentteja tuli 48.600. Niistä ei sitten sen enempää.
Nyt en ees jaksa muistella mitä on tapahtunu. :D lisäilen vaikka kuvia ja kertoilen niistä mitä on tapahtunu.

Klipattiin poni 22.12. |
![]() |
Oltiin alaspäällä kisoissa 27.10. sijat 2. ja 6. |
![]() |
Oon ratsastellu tallin omistajan 4vee pv ruunaa. |
![]() |
Joulu tuli ja meni, läskit jäi. |
![]() |
Eilen otettu kuva. :3 "mistä on pienet ponit tehny, sokerista, kukkasista, inkivääristä ja kanelista. Niistä on pienet ponit tehny." |
keskiviikko 2. lokakuuta 2013
61.
Terveppää pitkästä aikaa. :D
Jaja sit oli Kirvunkylän ratsastajien järkkkäämät harkka kisat mentiin pienimmät luokat iha varmuuden vuoks, luottamusta hakemaan. :D elisiis luokkina toimi 60cm clear round ja 70cm 367.1.. eka luokka meni nii ja näi, puhas tuli sekä ruusuke. ja 70cm tulo 0-0 ja kakkosia, en viittiny lähtee kääntelee ja kaahottelee, kun pohja oli kova ja märkä.. ja jäätin sutii jo perusradal kahen esteen välii. :D
Asiaan! ollaan oltu neljissä kisoissa viime postauksen jälkeen, ja niistä nyt vähän. :D
Riksussa sitten startattiin meidän eka 90cm ja hylättyhän sieltä tuli kun jännitin sarjaa kielto siihen ja mä taas maistelemassa hiekkaa.. eisiitä sitten muuta.. :D
Sithe! Working hunter kisoissa, oltiin 70cm luokassa ekoija ei sijoittuneita, poni oli super vaikka piti ottaa kaikki apuohjat pois! siis martingaali, olin eka äitille sillee tota joo en mä sitte hyppää ollenkaa, en hallitse tota yhtää. Mut sit menin, ku muutkin meni ja ei yhtää ongelmia kääntämisessä/hallitsemisessä. (::
![]() |
©Alina Koskinen |
![]() |
Ruusukehai! (:: |
![]() |
70cm |
Molemmat kuvat ©Viivi!!
Sitten vielä viimeset riksussa järjjestetyt kisat tänä vuonna.. Mentiin 70cm ja 80cm. 70cm meni verkkana siitä tuli sitten kielto sarjalle perusradalla.. sitten olin seuraaval kerral mehä ei seiskakympist hylkyy oteta jonku sarjan takia, no apinan raivolla ravilla sarja puhtaasti ja muutenki ilman tiputuksia tuo luokka. noo sithe 80cm oli super!!! eka meiän puhas perusrata. no uusinnasta ei sitten puhutakkaa.. 16vp.. unohin uusinnan ekan esteen -> tehtiin voltti. ja sitte sarjan molemmat osat alas ja yks okserikin tuli alas..
![]() |
©Taru A. |
lauantai 3. elokuuta 2013
60.
Ärg.. En oo jassanu tulla kirjoittamaan, koska ei oo ollut aikaa yms. :/
Muttajoo, miitti sujui hyvin, Lara innostui maastoesteistä, meni kaikki toosi hyvin! Ainut mihin tuli kieltoja pari oli talo, kun ite jännitin ja ei ollu pohkeet kiinni.
Mentiin maanantaina ekaks koulutunti, ja iltapäivällä sitten maastoesteitä, jouduttiin Laran kans hevosten ryhmään, koska poni hössötti nii paljon, ja et olis rauhottonut hevosten ryhmässä.
Muutkin tunnit sujui hyvin, Lara pääs veteenkin, ja yllätyin kuinka hyvin sinne menikin!
Sitten miitin loppukisoissa mentiin, harraste-tuttari luokka joka oli ainut.. arvostelulla clear round, tuli puhas rata ja ruusuke! (:
Kun miitistä sitten kotiuduttiin niin perjantai oli sitten kevyt maastoilu, ja lauantaina Ri-Ran kisat, mentiin 70cm clear round -> ruusuke! ja 80cm ihanneaika -> 9vp.. -> kaks pudotusta ja yks YLITETYSTÄ ihanneajasta.
Muttajoo, miitti sujui hyvin, Lara innostui maastoesteistä, meni kaikki toosi hyvin! Ainut mihin tuli kieltoja pari oli talo, kun ite jännitin ja ei ollu pohkeet kiinni.
Mentiin maanantaina ekaks koulutunti, ja iltapäivällä sitten maastoesteitä, jouduttiin Laran kans hevosten ryhmään, koska poni hössötti nii paljon, ja et olis rauhottonut hevosten ryhmässä.
![]() |
©Alina K. |
![]() |
©Alina K. |
Muutkin tunnit sujui hyvin, Lara pääs veteenkin, ja yllätyin kuinka hyvin sinne menikin!
Sitten miitin loppukisoissa mentiin, harraste-tuttari luokka joka oli ainut.. arvostelulla clear round, tuli puhas rata ja ruusuke! (:
![]() |
Banketti ©Iida |
![]() |
Tukkiokseri ©Iida |
![]() |
Loppukisoista ykköseste. ©Äiti |
![]() |
Orapihlaja. ©Iida |
![]() |
©Viivi V. |
![]() |
©Viivi V. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)